Unelma Ugista – koeajossa Mercedes-Benz GLC 350 e 4Matic

Mercedes-Benz GLC on väkevä juhta. Mercedes-Benz GLC on väkevä juhta. Kuva: Teemu P. Peltola

Kuilun partaallakin huojunut Uudenkaupungin autotehdas porskuttaa tätä nykyä lujaa Mercedes-Benzien valmistajana. Alun alkaen tehdas tunnettiin Saabeistaan, joita Uudessakaupungissa valmistettiin vuosina 1969–2003 satojatuhansia. Oli myös Talbotia, Opel Calibraa ja Porschen eri malleja, kunnes diili Mercedes-Benzin kanssa nosti tehtaan ennennäkemättömään kukoistukseen. Aluksi valmistettu pieni A-sarjalainen tyydytti mersupomoja siinä määrin, että Uuteenkaupunkiin läpsähti myös uuden GLC-maasturin valmistus. Ugin ohella niitä valmistetaan Euroopassa vain Mersun omassa tehtaassa Bremenissä.

Kyseessä on ominaisuuksiltaan ja hinnaltaan ylemmän keskiluokan auto, jonka edullisinkin malli maksaa liki 60 000 euroa ja kallein – 510-hevosvoimainen AMG-tykki – liki 168 000 euroa. Malleja on kaksi: perinteisempi SUV ja sporttisempi Coupé. Koeajettavana on SUV, joka on ensisilmäyksellä ehkä vähän turhankin anteeksipyytelevä muodoiltaan. Toisaalta nykyisten autotrendien mukaan suorituskyvyn ja luksuksen ei kuulukaan alleviivatusti näkyä ulospäin.

Ohjaamossa vallitsee suorastaan majesteettinen rauha. Sisustukset ovat puuta, rei’itettyä nahkaa ja alumiinia. Missään ei ole tingitty, kuten ei tällä hintatasolla enää kuulukaan. Täydellinen viimeistely huokuu jokaisesta yksityskohdasta.

GLC on suuritehoinen hybridi. Kun auto nytkähtää sähkömoottorilla täysin äänettömästi liikkeelle, pidättää kuskikin hengitystään. Äänenvaimennus on erittäin hyvä, ja kun alla ovat kitkarenkaat, ei niidenkään humina juuri kuulu. Olo on kuin kuninkaallisella kantotuolissa. Ajettavuus on erinomainen ja ilmajousitus tekee ajamisesta miellyttävää.

Kyseessä on paljon enemmän urheiluauto, kuin mitä ulkonäkö antaa ymmärtää. Kiihtyvyys on suorastaan räjähtävä, etenkin kun auton asetukset napsauttaa Sport-tilaan. Valmistaja lupaa auton kiihtyvän nollasta sataan karvan verran alle kuudessa sekunnissa, ja nopeusmittarin numeroiden vilistäessä suuremmiksi väite on helppo uskoa. Ohitustiellä iskee suuri kiusaus ohitella jo vain sen vuoksi, että se on niin helppoa ja mukavaa. On selvää, että omimmillaan GLC on Saksan laakeilla Autobahneilla. Suomen teillä se on vähän liian pienissä kuvioissa.

Kuraisella ja epätasaisella alustalla GLC on myös kuin kotonaan, ja menee juuri sinne minne kuski määrää. Kuin ohjastaisi täysin koulutettua taisteluhärkää.

Mielenkiintoisen GLC:stä tekee sekin, että autoa voi halutessaan käyttää pelkällä sähkömoottorilla, siis sähköautona. Tehdas lupaa 116-hevosvoimaiselle sähkömyllylle 34 kilometrin toimintasäteen ja huippunopeuttakin 135 kilometriä tunnissa, joten puikkaus moottoritiellekin onnistuu. Suurin osa hybrideistähän toimii sähkömoottorilla vain tiettyä rajanopeutta hitaammin ajettaessa, joten GLC on ominaisuutensa ansiosta vahva vaihtoehto täyssähköautollekin. Bensiini tankissa pitää huolen siitä, että tien päälle autolla ei voi jäädä. Akkuja ladataan sekä auton energian talteenottojärjestelmillä että tavallisesta pistorasiasta.

Kaikkien mallien vakiovarusteisiin kuuluvat muun muassa älykkäät LED-ajovalot, mukautuva kaukovaloavustin, aktiivinen pysäköintiavustin ja pysäköintitutka edessä ja takana, vireystila-avustin ja törmäyksenestoavustin, joten asiakkaita ei ainakaan yritetä houkutella halvalla ja varusteista riisutuilla, mahdollisimman edullisilla perusmalleilla.

Mercedes-Benz GLC on kaikin puolin erinomainen auto, ilman sinivalkoisiakin silmälaseja. Täydet pisteet Uudenkaupungin suuntaan!

Ominaisuudet

• Malli: GLC 350 e

• Iskutilavuus (cm³): 1 991

Tehot (kW/hv): 235/320 (järjestelmäteho)

• Vääntö: 560 Nm

• 0–100 km/h: 5,9 s

• Huiput: 235km/h

• Kulutus/100 km (EU): 2,7 l

• CO²: 64 g/km

• Hinta: n. 61 000 €

Teemu P. Peltola

Kuva: Teemu P. Peltola

Kortiton kuski kärähti Kohmontiellä törkeästä rattijuopumuksesta

Poliisi pysäytti lauantaina kello 9.20 Pernontiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toimi vuonna 1962 syntynyt mies. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, koska tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0,20 milligrammaa litrassa. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Maanteiden talvihoitoluokkia nostetaan Varsinais-Suomessa 102 kilometrillä

Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi torstaina kahden miljoonan lisärahoituksesta teiden talvihoitoon. Lisärahoituksella maanteiden talvihoitoluokkia nostetaan yhteensä lähes 1 300 kilometrillä, lisätään täsmähoitoa ja hiekoitusta. Myös hoidon laadunvalvontaa tehostetaan.

Seksiturismin eri puolet

Päivi ja Santeri Kanniston teos Kuuma loma kertoo seksiturismista. Kannistot valottavat, että seksiturismi ei ole pelkkää humalaisten miesten örvellystä Tallinnassa tai nuorten miesten bilereissuja punaisten lyhtyjen alueelle. He luokittelevat seksiturismiksi myös kiihkeät lomaromanssit tai hetken huumasta syntyneen pysyvämmän ihmissuhteen.

Poliisi nappasi Raisiontiellä kiinni kortittoman amfetamiinikuskin

Poliisit pysäyttivät lauantaina kello 10 Raisiossa Raisiontiellä henkilöautolla liikkeellä olleen vuonna 1975 syntyneen miehen. Miehelle tehty puhalluskoe näytti nolla promillea, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinin osalta.

Musikaali ja sirkus lyövät kättä

Turun konservatorion ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden yhteistyön tuloksena syntynyt sirkusmusikaali Ei ole norsua korviin katsominen saa ensi-iltansa Sigyn-salissa 28. helmikuuta kello 19. Muut esitykset ovat 1. ja 2. maaliskuuta, kello 14 ja 19 kumpanakin päivänä.

Menoviikko: Muumit heräävät hiihtolomalla

Taikatalvea on vietetty Naantalin Muumimaailmassa vuodesta 2007 saakka. Kuva on vuodelta 2014.

Perinteiseen tapaan Naantalin Muumimaailman muumit heräävät talviuniltaan hiihtolomaviikolla Muumimaailman Taikatalven myötä. Taikatalvea vietetään Naantalissa tänä vuonna 17.–25. helmikuuta. Tuolloin Muumimaailma on auki joka päivä kello 10–16.

Rakennustyö sulkee ajoradan Kaivokadulla

Katualueelle ulottuva uudisrakennustyö sulkee ajoradan Kaivokatu 18:n kohdalta maanantaista alkaen. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa.

Varaava tulisija joka taloon

Tulisija- ja savupiippuyhdistys TSY ry:n mukaan huoltovarmuuden takaamiseksi kaikkiin pientaloihin tarvittaisiin sähköstä riippumaton tulisija. Myös vanhat tulisijat pitäisi korvata uusilla vähäpäästöisillä tulisijoilla. Puulämmitys alentaa talviajan sähkön huipputehon tarvetta. Sähkön kysyntäjousto on jatkossa entistä tärkeämpää.

Kaupunki
Urheilu

Åboraakkeli: Iso mahdollisuus

Tuomas Tammero (60) tekemässä työtään eli raivaamassa keskushyökkääjälle tilaa Vaahteraliigan ottelussa Wasa Royalsia vastaan viime elokuussa.

Vielä viime kaudella amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigaa Turku Trojansin paidassa pelannut Tuomas Tammero pelaa ensi kaudella amerikkalaista jalkapalloa Euroopan huipulla. Linjahyökkääjänä pääasiassa pelannut Tammero edustaa Saksan pääsarjaan noussutta Potsdam Royalsia.

Sami Rähmönen uskoo yhtenäisen TPS:n olevan yllätysvalmis

Sami Rähmönen iso pala TPS:lle, kun joukkue palaa kolmen vuoden tauon jälkeen Veikkausliigaan.

Vaikka TPS:n jalkapallomiehistön kapteeni Sami Rähmönen on pinnalta tyyni, aistii kokeneesta pelimiestä pientä jännitystä, vaikka eletään vasta helmikuuta. Huhtikuussa Rähmönen palaa TPS:n tavoin Veikkausliigaan kolmen vuoden tauon jälkeen.

Hirvikangas kuusieräiseen norjalaistestiin

Timo-Juhani Hirvikangas.

Vapaaottelijanakin tunnettu Timo-Juhani Hirvikangas ottelee seuraavan kerran nyrkkeilykehässä, kun turkulainen kohtaa 9. maaliskuuta Espoossa norjalaisen Tore Hallandin . Ottelu on molemmille ottelijoille ammattinyrkkeilyuran ensimmäinen kuusieräiseksi kaavailtu ottelu.

Puukkokatsomo: Puuttuva elementti?

HC TPS nappasi Liigan kellarikerroksesta Mikkelin Jukureista mielenkiintoisen vahvistuksen loppukaudeksi. Toista kauttaan Suomessa pelaava Zach Budish on ainakin paperilla varsin mielenkiintoinen hankinta.

Jälkipeli: Ilmoitetaanko otteluiden yleisömäärät oikein?

Kupittaan palloiluhalliin mahtuu, kun koko pääkenttä on käytössä, noin 2 700 katsojaa. Jos hallista on vain kaksi kolmasosaa käytössä, maksimi yleisömäärä on noin 1 700.

Vai, pitäisikö oikeastaan kysyä, kuinka paljon otteluiden yleisömääriä ilmoitetaan yläkanttiin? Yleisömääräksi ilmoitetaan lukema, jonka pitäisi tarkoittaa täyttä hallia, mutta vapaita paikkoja onkin runsaasti.

TPS:n yhteiskausikortti sai lentävän lähdön

TPS jääkiekon ja TPS jalkapallon yhteinen seurakortti on saanut hyvän vastaanoton heti alkuun. TPS jääkiekko ja TPS jalkapallo lanseerasivat keskiviikkona yhteiskausikortin, jota varattiin jo ensimmäisen vuorokauden aikana yli sata.

Täysosuma
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.