Uussuomalainen Foreign Friends muovailee tuttuja suomalaisia sävelmiä

Saksalaislähtöinen pianisti-säveltäjä Sid Hille kokosi yhtyeellisen uussuomalaisia muusikoita esittämään suomalaisille rakkaita sävelmiä eri genreistä ja aikakausilta. Bar Ö:n intiimissä tunnelmassa kuullaan miten suomalainen identiteetti taipuu yhtyeen käsissä jazzin suuntaan.

Bar Ö:n lavalle perjantaina 13. lokakuuta kello 19 nouseva Foreign Friends koostuu Suomen ulkopuolella syntyneistä uussuomalaisista. Suomessa 23 vuotta asunut saksalaislähtöinen pianisti Sid Hille on lähtenyt musiikin kautta tutkimusmatkalle suomalaiseen identiteettiin. Hänen yhtyeessään soittavat Suomessa pikkulapsesta asti asunut etiopialaissyntyinen lyömäsoittaja Abdissa ”Mamba” Assefa ja hieman lyhyemmän aikaa Suomessa asuneet ruotsalais-turkkilainen laulaja-sellisti Anni Elif Egecioglu sekä islantilainen huippukitaristi Sigurdur Rögnvaldsson.

Foreign Friends ilmaisee oman rakkautensa suomalaiseen kulttuuriin sovittamalla kansallisen kulttuurimme ydinkappaleita jazzmuotoon. Perjantaina selviää miltä kuulostavat vaikkapa Niin minä neitonen, Hard Rock Hallelujah ja Suvivirsi jazztulkintoina.

Mollivoittoisten ja suomalaista melankolisuutta edustavien kappaleiden lisäksi yhtye on kiinnostunut käsittelemään suomalaisuutta myös toisesta näkökulmasta.

– Meitä kiinnosti myös se iloinen, huoleton puoli suomalaisuudesta, jossa viaton ihminen juhlii aurinkoista päivää ja maailman monipuolisuutta ja värikkyyttä. Suomihan on 100-vuotiaana erittäin vilkas, värikäs ja monipuolinen kulttuurikenttä – kuten se oli myös 100 vuotta sitten. Siihen aikaan kuitenkin katsottiin poliittisesti tärkeäksi painottaa suomalaisuuden yhtenäisyyttä oikeuttaakseen Suomen itsenäisyyttä. Tänä päivänä kaiken maailman vaikutteita Suomen kulttuurissa ei voi kieltää, eikä tarvitsekaan; päinvastoin sitä kannattaa juhlia, niin kuin uudet poplaulut tekevätkin, kuten esimerkiksi Haloo Helsingin Maailman toisella puolen tai J. Karjalaisen biisit, Sid Hille kertoo.

Saksalaislähtöinen pianisti Sid Hille (s. 1961) muutti Suomeen vuonna 1994, aluksi Kokkolaan, jossa hän toimi Keski-Pohjanmaan Konservatorion jazzlinjan johtajana opetusaineinaan jazzpiano ja säveltäminen. Aiemmin Yhdysvalloissa ja Hollannissa asunut mies on ehtinyt kerätä kulttuurikokemuksia maailmalta muun muassa Platypus Ensemblen riveissä. Säveltäjänä Hille on menestynyt parhaiten big band -sävellysten, kamarimusiikin ja elokuvamusiikin alalla. Vuonna 2010 hän oli ehdokkaana Jussi-palkinnon saajaksi musiikistaan Saara Cantellin elokuvaan Kohtaamisia/Heartbeats.

Anni Elif Egecioglu (s.1986) on ehtinyt vaikuttaa säveltäjänä, sellistinä ja laulajana jo useissa suomalaisissa ja kansainvälisissä klassisen musiikin, popmusiikin sekä jazzin rajapinnalla liikkuvissa yhtyeissä, kuten Elifantreessä, Frank Frank Frankissa ja Kauhukakarassa. Tänä vuonna hän on julkaissut Edith Södergranin runoihin pohjautuvan ensimmäisen sooloalbuminsa Edith.

Abdissa “Mamba” Assefa (s. 1973) on yksi suosituimmista ja työllistetyimmistä perkussionisteista suomalaisen jazz- ja populaarimusiikin kentällä. Assefa aloitti rumpujensoiton 11-vuotiaana ja on myöhemmin perehtynyt erityisesti gambialaiseen polyrytmiikkaan. Yhteistyöprojekteja on kertynyt Sami Saaren, Giant Robotin, The Five Corners Quintetin, Sami Pitkämön, Tuomo Prättälän ja Timo Lassy Bandin kanssa.

Sigurdur Rögnvaldsson on opiskellut jazzmusiikkia ja improvisaatiota Göteborgissa ja Tukholmassa. Hänelle ominaisin alue löytyy rockin ja jazzin välimaastosta. Rögnvaldsson säveltää ja toimii yhtyeenjohtajana Dark Forest -yhtyeessä, ja pyörittää myös omaa Hekla Productions -levymerkkiä. Yksi Rögnvaldssonin tärkeimmistä kokoonpanoista on suomalais-sveitsiläis-islantilainen Equally Stupid, jossa hän soittaa baritonikitaraa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lintulaudan paikalla on väliä

Älä sijoita lintulautaa aivan lähelle seinää. Varisevat siemenet keräävät myös tuholaisia kuten myyriä ja hiiriä. Pihapuuhunkin ripustetun lintujen ruokintapisteen alunen kannattaa siivota pudonneista siemenistä säännöllisesti tuholaisten estämiseksi.

Freesi liveklubi Liedossa

Juuso Vuorinen (vas.).

Nelihenkinen poprock-bändi Freesi isännöi tammikuusta lähtien Freesi & Frendit -liveklubia Liedon Old Smugglerissa. Noin kerran kuussa järjestettävien soittoiltojen tarkoituksena on jakaa musiikin ilosanomaa vaihtuvien musiikkivieraiden kanssa.

Aleksi Ojala Urjalan Urheilijoihin

Aleksi Ojala.

Kilpakävelijä Aleksi Ojala vaihtaa Turun Weikkojen edustusasun ensi kaudeksi Urjalan Urheilijoiden paitaan. Ojalalle kyseessä on paluu juurille, sillä hän on aloittanut Urjalassa. Ojala on viime vuosina noussut Suomen kärkikävelijöiden kaartiin.

Jytyn jäsenkysely: Yli kolmannes kokenut seksuaalista häirintää työpaikallaan

Jytyn jäsenkyselyn mukaan 38 prosenttia vastaajista on kokenut työpaikallaan seksuaalista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää, josta viimeisen vuoden aikana kahdeksan prosenttia. Marraskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi Jytyn naisvaltaisesta ja pääosin kunta-alalla työskentelevästä jäsenistöstä 2 449.

Kaupunki
Urheilu

TPS:n jalkapallonaisilla uudelleenrakennuksen aika

Jutta Rantala on yksi nimekäs lähtijä TPS:n naisten liigaryhmästä.

Kun Sami Haltian aikakausi TPS:n jalkapallonaisten peräsimessä päättyi, ilmassa oli vaara, että joukkue hajoaa. Vähitellen uhkakuvat ovat myös muuttuneet realismiksi.

Aleksi Ojala Urjalan Urheilijoihin

Aleksi Ojala.

Kilpakävelijä Aleksi Ojala vaihtaa Turun Weikkojen edustusasun ensi kaudeksi Urjalan Urheilijoiden paitaan. Ojalalle kyseessä on paluu juurille, sillä hän on aloittanut Urjalassa. Ojala on viime vuosina noussut Suomen kärkikävelijöiden kaartiin.

Åboraakkeli: Sääntömuutosten mies

HC TPS:n viimeisimmässä mestarijoukkueessa torjunut David Leggio on Palloseurasta lähtönsä jälkeen ehtinyt olla torjuntojensa lisäksi otsikoissa myös erikoisempien torjuntatekniikoiden ansiosta.

Selviääkö TPS ylempään loppusarjaan?

Jääkiekon nuorten SM-liigan alkusarja päättyy tulevana viikonloppuna. Tällä hetkellä TPS on menossa viimeisenä kymmenen joukkueen loppusarjaan, mutta joukkue on pelannut jo kaikki alkusarjan ottelunsa. Sijalla 11 olevalla Lukolla on kaksi peliä vielä jäljellä. Joukkueiden välistä eroa on piste. Torstaina Lukko kohtaa Tampereella Tapparan ja Lauantaina Kupittaalla Tuton, joka on sarjataulukossa sijalla 15.

Puukkokatsomo: Sääntöjä tarkistamaan?

Jonne Virtanen.

Perjantaina 8. joulukuuta HPK-TPS-ottelussa Jonne Virtanen ja HPK:n Miro Karjalainen tiputtivat hanskat suoraan aloituksen jälkeen ja myllyttelivät perjantai-illan ratoksi runsaan minuutin. Tämän jälkeen kiitokset ja molemmat suihkun puolelle.

Täysosuma
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!