Anne-Marget Hellén: Matkailu kotimaassa nousuun loma-aikojen uudistamisella ja yhteismarkkinoinnilla

Anne-Marget Hellén. Anne-Marget Hellén. Kuva: Timo Jakonen

Vaikka kotimaassa matkailu lisääntyi viime kesänä, joutuivat useat matkailu-alan yrittäjät laittamaan lapun luukulle juuri Keski-Euroopan lomasesongin aikana. Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry ehdottaa ratkaisuksi koulujen kesäloman siirtämistä kaksivaiheisella mallilla ja yhteismarkkinointiin panostamista.

- Nykyisen loma-ajan seurauksena matkailu vähentyy dramaattisesti jo ennen elokuun puoliväliä. Kesätyöntekijät lähtevät opiskelemaan, jolloin tekijöitä ei riitä, vaikka töitä olisikin. Yrittäjät joutuvat supistamaan toimintaansa juuri Keski-Euroopan lomasesongin aikana, joten kansainvälinen toiminta ei pääse kehittymään, kertoo Suoma ry:n vastavalittu hallituksen puheenjohtaja Anne-Marget Hellén.

Hellénin mukaan loma-aikojen muutos tulisi käynnistää koko maassa siten, että ensimmäisessä vaiheessa uuteen käytäntöön voisivat siirtyä ammattioppilaitokset ja ammattikorkeakoulut.

- Suurin osa kesätyöntekijöistä on opiskelijoita. Muutoksella parannettaisiin matkailualan yritysten mahdollisuuksia palvella asiakkaita. Samalla saataisiin tärkeä muutos nopeasti eteenpäin.

Seuraavassa vaiheessa loma-aikojen pidentäminen ulotettaisiin myös peruskouluun ja lukioihin. Taloustutkimuksen tekemän Suomi tänään -tutkimuksen mukaan suuri osa suomalaisista näkee loma-aikojen muutoksen myönteisenä.

- Monet perheet toivovat, että lomat siirtyisivät kaksi viikkoa myöhemmäksi. Eurooppalaiseen rytmiin siirtyminen olisi myös elinkeinoelämän etu, Hellén kertoo.

Kotimaan matkailu lisääntyi koleasta säästä huolimatta kesällä reilun prosentin edellisvuoteen verrattuna.

- Suomen-matkailu on vahvasti kotimaanmatkailijoiden varassa. Kotimaisten matkailijoiden osuus kaikista yöpymisistä oli vuoden 2016 tilastojen mukaan 72 prosenttia. Kuluvan vuoden kasvu selittyy lukuisilla paikallisilla tapahtumilla, joita markkinointiin kaikkien aikojen suurimmalla yhteismarkkinointikampanjalla, Hellén sanoo.

Suomessa ei ole nähty ennen kesää 2017 matkailualan toimijoiden yhteismarkkinointikampanjaa vuosikymmeniin, vaan markkinointi on ollut pirstaleista.

- Päätimme Suomassa tarttua haasteeseen ja lanseerasimme 100 syytä -kampanjan. Tarkoitus ei ole kilpailla keskenämme, vaan edistää koko Suomen matkailua.

- Yhteismarkkinointi mahdollistaa paikallisille toimijoille valtakunnallisen näkyvyyden. Monet ovat kiitollisia, että vihdoinkin joku edistää kotimaanmatkailua kootusti, Hellén kertoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mielipide: Intervallihoito pois terveyskeskussairaalasta

Raision Vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Raision kaupungin tulisi lisätä intervallihoitopaikkojen määrää ja intervallijakson järjestämispaikka tulisi vaihtaa nykyisestä sairaalajaksosta viihtyisämpään ympäristöön.

Onginnasta ja pilkinnästä ei enää makseta korvauksia vesien omistajille

Nykyisen kalastuslain mukaisesti vesialueiden omistajille ei makseta korvauksia maksuttomista yleiskalastusoikeuksista, eli onginnasta, pilkinnästä ja silakan litkauksesta. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä esitys kalastuslain muuttamiseksi, joka toteutuessaan nostaisi kalastonhoitomaksun hintaa noin 15 prosenttia vuodesta 2018 alkaen.

Reformaation vaikutukset näkyvät nyky-yhteiskunnassa

Missä kaikkialla luterilaisen kristinuskon tulkinnat tulevat esille? Teologia.fi ja Teologinen Aikauskirja tarkastelevat uudessa teemanumerossaan reformaatiota ajallisesti pitkänä ja laajana uskonnollisena, yhteiskunnallis-poliittisena ja kulttuurisena muutoksena.

Grail Questissa lanitetaan turkulaiskoneiden voimin

Suomen parhaimmat kilpapelaajat kokoontuvat ensi viikonvaihteessa Grail Quest -tapahtumaan Gatorade Centeriin Turkuun. Turnauksia pelataan kuuden ESM-kisan lisäksi useissa muissa lajeissa. Turnaukseen koneet järjestää turkulainen Jimm's PC-Store.

Viljelijöitä tuetaan vaikeassa sadonkorjuutilanteessa

Hallitus on päättänyt lisäbudjetissa tukea vaikeassa sadonkorjuutilanteessa olevia viljelijöitä 25 miljoonana euron panostuksella. Uutta rahaa kohdennetaan 15 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi Makeraan jo päätetyistä varoista kohdennetaan uudelleen kymmenen miljoonaa euroa akuutin kriisin helpottamiseksi. Varat on tarkoitus osoittaa viljelijöille energiaveron palautusjärjestelmän kautta EU-lainsäädännön puitteissa. Valtiovarainministeriö perustaa työryhmän selvittämään vakuutusmaksuveron huojennusta satovahinkovakuutusten osalta.

Puhemiesvaltuuskunta Tukholmaan Suomen 100-vuotisjuhlaseminaariin

Lähes kaksikymmentä kansanedustajaa osallistuu puhemies Maria Lohelan (sin.) johdolla 18. lokakuuta Ruotsin parlamentin järjestämään Suomen itsenäisyyden satavuotistapahtumaan. Riksdagen juhlistaa naapurimaan merkkivuotta seminaarilla, jossa pohditaan Suomen ja Ruotsin kahdenvälisiä sekä parlamenttienvälisiä suhteita.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: FBC Turku on edelläkävijä

FBC Turku haluaa vakiinnuttaa paikkansa toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, vaikka kausi ei ole alkanut vielä ihan toivotulla tavalla.

Kaikki sai alkunsa yli parikymmentä vuotta sitten muutaman joukkueen ympärille perustetusta seurasta. Aikuisikään ehtinyt FBC Turku on kasvattanut jäsenmääräänsä useilla sadoilla. Nyt salibandyn erikoisseura on yksi Turun suurimmista urheiluseuroista.

Otteluanalyysi: Inter löysi tehot lopussa

Interin loppurynnistys oli liikaa HIFK:lle.

Inter katkaisi yli kahden kuukauden voitottomien kotiotteluiden putkensa maanantai-iltana. Tappio oli HIFK:lle katkera, sillä tappion myötä karsinnat ovat jälleen askeleen lähempänä. Interille kolme pistettä taas tiesi sitä, että joukkue varmisti lopullisesti sarjapaikkansa.

Juha Malisesta Pikkuhuuhkajien luotsi

U21-maajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen jättää tehtävänsä. Uudeksi Pikkuhuuhkajien päävalmentajaksi on nimitetty Juha Malinen , joka päättää pestinsä Rovaniemen Palloseurassa kuluvan kauden jälkeen ja ottaa vastuulleen maajoukkuetehtävät.

Åboraakkeli: Rakkaita tappioita

Mats Sundin.

Suomalainen jalkapallo vietti viime keskiviikkona merkkipäivää. Vuoden 1997 Suomi–Unkari MM-karsintapelin tasapeliä muisteltiin laajasti jalkapalloihmisten keskuudessa.

Menoviikko: Pänän viimeinen kotimatsi

Henri Lehtonen debytoi Interin edustusjoukkueessa jo vuonna 1998, kun joukkue pelasi vielä Ykköstä. Kuva on viime kesältä.

FC Inter pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa Kupittaalla 20. lokakuuta. Kello 18.30 alkavassa ottelussa Inter saa vastaansa Suomen mestaruuden jo muutama kierros sitten varmistaneen HJK:n.

Täysosuma
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!
Ja kuka se sinä olet?
Ja kuka se sinä olet?
Päätöntä menoa.
Päätöntä menoa.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Maistui varmaan makoisalta.
Maistui varmaan makoisalta.
Ikuisella kunniakierroksella.
Ikuisella kunniakierroksella.