Varissuon unelmien keskuspuistoon toivotaan lisää penkkejä, kukkia, kiipeilytelineitä ja ohjattua toimintaa

Varissuon keskellä on suurelta osin metsäinen ja kallioinen puistoalue. Alueella on kävelyreittejä, penkkejä levähtämiseen, leikkipuistoja ja liikuntapaikkoja. Alueen liikuntapaikat ovat aktiivisessa käytössä; yksittäisten lenkkeilijöiden ja liikkujien lisäksi kenttiä käyttävät koululuokat, harrastus- ja päiväkotiryhmät.

Varissuon asukkaat ovat olleet aktiivisia ja toivoneet, että kaupunki parantaisi alueen viihtyisyyttä. Keskuspuistossa näkeekin huonossa kunnossa olevia valaisimia, penkkejä ja roskiksia sekä metsittyneitä polkuja.

Keskuspuistoon ollaan laatimassa puistosuunnitelma asukkaiden ja alueen toimijoiden toiveet huomioiden. Tavoitteena on mahdollisimman toimiva lähiympäristö ja houkuttelevat ja monipuoliset liikunta- ja leikkialueet kaiken ikäisille.

Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat voineet vastata verkkokyselyyn, joka on ollut avoinna viiden kuukauden ajan. Kyselyn lisäksi alueella on kävelty eläkeläis- ja eskariryhmien kanssa ja osallistuttu tapahtumiin, kuten Etnofestiin ja Varissuon toimijoiden esittelypäivään.

Toiveissa on ollut lainattavia välineitä, haastavampia kiipeilytelineitä lasten leikkipuiston lähelle, seuratoimintaa kentillä, shakkinappuloita ikääntyneille, puistonpenkkejä, grillaus- ja piknikpaikka ja ajoeste Pelttarinkadulle. Tenniskentistä haluttaisiin säästää yksi ja tehdä kahdesta monitoimikenttä. Toiveissa on lisäksi ollut keinuhevonen.

Suunnitelma esitellään helmikuussa 2018.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Otsamolta uusi vaatemallisto

Suomalainen muotisuunnittelija Mert Otsamo on julkaissut ensimmäisen valmisvaatemallistonsa. Otsamon Transpicuous-mallisto on saanut inspiraationsa sosiaalisesta ja kulttuurisesta kehityksestä, jossa teknologiasta on tullut osa evoluutiota. Suunnittelijan kumppanina uuden malliston tekemisessä on ollut Microsoft. Mallistossa käytetyt materiaalit ilmentävät todellisuuden läpikuultavaa luonnetta, johon myös malliston nimi Transpicuous viittaa. Mallisto on saatavilla keväällä 2018.

Pyöräilijä putosi Aurajokeen

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan polkupyöräilijä putosi Aurajokeen myöhään torstaina illalla Itäisellä Rantakadulla.

Rengasalan tekninen foorumi: Nastarenkaat pitäisi sallia jo lokakuussa

Talvirengaspakko on voimassa joulu-, tammi- ja helmikuussa. Nastarenkaita saa käyttää 1. marraskuuta alkaen sekä aina silloin, kun keli sitä edellyttää. Kitkarenkaiden käytölle ei ole rajoituksia, joten ne voi laittaa alle jo ennen sesonkiruuhkia.

Muuttuva saaristolinnusto -iltamat juhlistaa 25-vuotiasta Arkipelagia-seuraa

Haahkakannat taantuvat ulkosaaristossa, merikotkalla sen sijaan menee mukavasti. Saaristolinnuston muutoksia ja niiden syitä esitellään 24. lokakuuta Muuttuva saaristolinnusto -iltamissa, jotka samalla juhlistavat 25-vuotiaan Saaristomeren suojeluyhdistyksen, Arkipelagia-seuran, toimintaa.

Eväitä ihmisten ymmärtämiseen

Tutkija Thomas Erikson on perehtynyt ihmisten vuorovaikutukseen erilaisissa yhteisöissä. Hänen teoksensa Idiootit ympärilläni – kuinka ymmärtää muita ja itseäni (Atena) esittelee neljä erilaista käyttäytymismallia.

Tukiperheitä tarvitaan taas lisää

Turun kaupungilla on yli sadan tukea tarvitsevan lapsen jono tukiperheisiin. Tukea kaipaavan perheen lapsi käy tukiperheessä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa. Tukiperheenä voi toimia niin pariskunta kuin yksinasuva tai perhe, jossa on jo lapsia.

Turun Vasemmistoliiton kunnallistoimikunta: Kunnallisen varhaiskasvatuksen akuutti pula paikattava

Turun Vasemmistoliitto vaatii, että Turku tekee koko kaupungin kattavan selvityksen varhaiskasvatuksen nykytilasta. Selvityksessä on osoitettava ne alueet, joilla varhaiskasvatuspaikkojen lisätarve on kiireellisin. Lisäksi on valmistauduttava palvelutarpeen kasvuun arvioimalla, millä Turun alueilla varhaiskasvatuksen kysyntä kasvaa eniten lähivuosina.

Kaupunki
Urheilu

Joni Piirainen kirjoitti urheilijoiden kokemista vaikeuksista

Tällä viikolla julkaistava Urheilun selviytyjät on Joni Piiraisen ensimmäinen tietokirja.

– Minulla oli halu tehdä erilainen urheilukirja. Halusin tehdä sellaisen urheilukirjan, joka jättää lukijaan muistijäljen. Halusin muistuttaa myös, että myyttisten urheilusankareiden elämä on todellisuudessa pahimmillaan kaikkea muuta kuin julkisuudessa näkyvä kuva, toteaa turkulainen urheilutoimittaja Joni Piirainen .

TPS Ykkösen yleisöennätykseen

TPS kiinnostaa Turussa Ykkösessäkin.

TPS:n yleisökeskiarvo jalkapallon Ykkösessä oli tänä vuonna komeasti 2 274 katsojaa ottelua kohden. Lisäys viime kauden keskiarvoon oli yli 600 katsojaa. TPS:n kauden yleisökeskiarvo on myös Ykkösen kaikkien aikojen ennätys.

Tuto Hockey teki tappiota, mutta konserniyhtiö Kupittaan Palvelu voittoa

Tuton katsojakeskiarvo on Mestiksen korkein.

Tuto Hockey Oy teki viime tilikaudella (1.5.2016–30.4.2017) 844 000 euron liikevaihdolla 54 000 euron tappiollisen liiketuloksen. Tuton liikevaihto laski 10,1 prosenttia (-94 500 euroa) edellisestä tilikaudesta. Tytäryhtiö Kupittaan Palvelun liikevaihto sen sijaan kasvoi +28,6 prosenttia (+74 100 euroa) ja oli 333 000 euroa, ja sillä ravintolayhtiö teki 26 500 euroa voittoa.

Jälkipeli: FBC Turku on edelläkävijä

FBC Turku haluaa vakiinnuttaa paikkansa toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, vaikka kausi ei ole alkanut vielä ihan toivotulla tavalla.

Kaikki sai alkunsa yli parikymmentä vuotta sitten muutaman joukkueen ympärille perustetusta seurasta. Aikuisikään ehtinyt FBC Turku on kasvattanut jäsenmääräänsä useilla sadoilla. Nyt salibandyn erikoisseura on yksi Turun suurimmista urheiluseuroista.

Otteluanalyysi: Inter löysi tehot lopussa

Interin loppurynnistys oli liikaa HIFK:lle.

Inter katkaisi yli kahden kuukauden voitottomien kotiotteluiden putkensa maanantai-iltana. Tappio oli HIFK:lle katkera, sillä tappion myötä karsinnat ovat jälleen askeleen lähempänä. Interille kolme pistettä taas tiesi sitä, että joukkue varmisti lopullisesti sarjapaikkansa.

Juha Malisesta Pikkuhuuhkajien luotsi

U21-maajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen jättää tehtävänsä. Uudeksi Pikkuhuuhkajien päävalmentajaksi on nimitetty Juha Malinen , joka päättää pestinsä Rovaniemen Palloseurassa kuluvan kauden jälkeen ja ottaa vastuulleen maajoukkuetehtävät.

Täysosuma
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!
Ja kuka se sinä olet?
Ja kuka se sinä olet?
Päätöntä menoa.
Päätöntä menoa.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Maistui varmaan makoisalta.
Maistui varmaan makoisalta.
Ikuisella kunniakierroksella.
Ikuisella kunniakierroksella.