Anu Salminen on vuoden matkaopas

Anu Salminen. Anu Salminen. Kuva: Lennart Holmberg

Suomen opasliiton hallitus valitsi elokuun kokouksessaan saapuneiden ehdotusten pohjalta Turun Matkailuoppaat – Åbo Turistguider ry:n puheenjohtaja Anu Salmisen vuoden 2017 oppaaksi.

Anu Salminen on yrittäjä ja aktiivinen toimija eri tehtävissä. Hän on Turun matkailuoppaiden puheenjohtaja, Raision ja Lounaisrannikon Oppaat ry:n ja Naantalin Oppaat ry:n jäsen. Hän on auktorisoitu opas vuodesta 2005 ja suorittanut Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa matkaoppaan ammattitutkinnon 2016. Anu opastaa suomeksi, englanniksi, ranskaksi ja tanskaksi ja toimii myös matkanjohtajana.

Hän on paitsi toiminut aktiivisena oppaana kouluttaen itseään jatkuvasti, ollut myös ideoimassa ja toteuttamassa monia teemakierroksia Turkuun useana vuonna. Samoin hän on ollut mukana sekä suunnittelemassa että oppaana toteuttamassa Naantalissa Risto Räppääjä -elokuvien kuvauksiin perustuvaa lasten kierrosta.

Vuonna 2014 Anu julkaisi yhdessä tietokirjailija Rauno Lahtisen kanssa kirjan Kakola – vankilan tarina. Anu on aiheen ympärille rakentanut ja toteuttanut opastettuja kierroksia tyhjänä olleissa vankilarakennuksissa. Hän on myös ideoinut nojatuolimatkan Kakolaan niille, jotka eivät varsinaiseen Kakolaan ole päässeet käymään. Hän on kehittänyt useita nojatuolimatkoja Turun matkailuoppaiden kävelykierroksista.

Anu on osaava, energinen ja aikaansaava opas, jonka toiminta jättää näkyviä jälkiä ja jonka ammattitaitoa myös lukuisat opastettavat ovat kiitelleet.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mielipide: Intervallihoito pois terveyskeskussairaalasta

Raision Vasemmiston valtuustoryhmä esittää, että Raision kaupungin tulisi lisätä intervallihoitopaikkojen määrää ja intervallijakson järjestämispaikka tulisi vaihtaa nykyisestä sairaalajaksosta viihtyisämpään ympäristöön.

Onginnasta ja pilkinnästä ei enää makseta korvauksia vesien omistajille

Nykyisen kalastuslain mukaisesti vesialueiden omistajille ei makseta korvauksia maksuttomista yleiskalastusoikeuksista, eli onginnasta, pilkinnästä ja silakan litkauksesta. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä esitys kalastuslain muuttamiseksi, joka toteutuessaan nostaisi kalastonhoitomaksun hintaa noin 15 prosenttia vuodesta 2018 alkaen.

Reformaation vaikutukset näkyvät nyky-yhteiskunnassa

Missä kaikkialla luterilaisen kristinuskon tulkinnat tulevat esille? Teologia.fi ja Teologinen Aikauskirja tarkastelevat uudessa teemanumerossaan reformaatiota ajallisesti pitkänä ja laajana uskonnollisena, yhteiskunnallis-poliittisena ja kulttuurisena muutoksena.

Grail Questissa lanitetaan turkulaiskoneiden voimin

Suomen parhaimmat kilpapelaajat kokoontuvat ensi viikonvaihteessa Grail Quest -tapahtumaan Gatorade Centeriin Turkuun. Turnauksia pelataan kuuden ESM-kisan lisäksi useissa muissa lajeissa. Turnaukseen koneet järjestää turkulainen Jimm's PC-Store.

Viljelijöitä tuetaan vaikeassa sadonkorjuutilanteessa

Hallitus on päättänyt lisäbudjetissa tukea vaikeassa sadonkorjuutilanteessa olevia viljelijöitä 25 miljoonana euron panostuksella. Uutta rahaa kohdennetaan 15 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi Makeraan jo päätetyistä varoista kohdennetaan uudelleen kymmenen miljoonaa euroa akuutin kriisin helpottamiseksi. Varat on tarkoitus osoittaa viljelijöille energiaveron palautusjärjestelmän kautta EU-lainsäädännön puitteissa. Valtiovarainministeriö perustaa työryhmän selvittämään vakuutusmaksuveron huojennusta satovahinkovakuutusten osalta.

Puhemiesvaltuuskunta Tukholmaan Suomen 100-vuotisjuhlaseminaariin

Lähes kaksikymmentä kansanedustajaa osallistuu puhemies Maria Lohelan (sin.) johdolla 18. lokakuuta Ruotsin parlamentin järjestämään Suomen itsenäisyyden satavuotistapahtumaan. Riksdagen juhlistaa naapurimaan merkkivuotta seminaarilla, jossa pohditaan Suomen ja Ruotsin kahdenvälisiä sekä parlamenttienvälisiä suhteita.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: FBC Turku on edelläkävijä

FBC Turku haluaa vakiinnuttaa paikkansa toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, vaikka kausi ei ole alkanut vielä ihan toivotulla tavalla.

Kaikki sai alkunsa yli parikymmentä vuotta sitten muutaman joukkueen ympärille perustetusta seurasta. Aikuisikään ehtinyt FBC Turku on kasvattanut jäsenmääräänsä useilla sadoilla. Nyt salibandyn erikoisseura on yksi Turun suurimmista urheiluseuroista.

Otteluanalyysi: Inter löysi tehot lopussa

Interin loppurynnistys oli liikaa HIFK:lle.

Inter katkaisi yli kahden kuukauden voitottomien kotiotteluiden putkensa maanantai-iltana. Tappio oli HIFK:lle katkera, sillä tappion myötä karsinnat ovat jälleen askeleen lähempänä. Interille kolme pistettä taas tiesi sitä, että joukkue varmisti lopullisesti sarjapaikkansa.

Juha Malisesta Pikkuhuuhkajien luotsi

U21-maajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen jättää tehtävänsä. Uudeksi Pikkuhuuhkajien päävalmentajaksi on nimitetty Juha Malinen , joka päättää pestinsä Rovaniemen Palloseurassa kuluvan kauden jälkeen ja ottaa vastuulleen maajoukkuetehtävät.

Åboraakkeli: Rakkaita tappioita

Mats Sundin.

Suomalainen jalkapallo vietti viime keskiviikkona merkkipäivää. Vuoden 1997 Suomi–Unkari MM-karsintapelin tasapeliä muisteltiin laajasti jalkapalloihmisten keskuudessa.

Menoviikko: Pänän viimeinen kotimatsi

Henri Lehtonen debytoi Interin edustusjoukkueessa jo vuonna 1998, kun joukkue pelasi vielä Ykköstä. Kuva on viime kesältä.

FC Inter pelaa kauden viimeisen kotiottelunsa Kupittaalla 20. lokakuuta. Kello 18.30 alkavassa ottelussa Inter saa vastaansa Suomen mestaruuden jo muutama kierros sitten varmistaneen HJK:n.

Täysosuma
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!
Ja kuka se sinä olet?
Ja kuka se sinä olet?
Päätöntä menoa.
Päätöntä menoa.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Kierrätyskamaa nämä aatteetkin nykyään.
Maistui varmaan makoisalta.
Maistui varmaan makoisalta.
Ikuisella kunniakierroksella.
Ikuisella kunniakierroksella.