Kupittaanpuiston jäätelökioskilla vaihdetaan leluja pehmikseen

Kupittaanpuiston jäätelökioski vietetään sunnuntaina 17. syyskuuta Lelu Pehmikseksi -päivää! Kioskille voi viedä käyttämättömäksi jääneen, ehjän ja siistin lelu, joka vaihdetaan pehmikseen.

Lelut lahjoitetaan Hope Ry:n kautta Turun alueen vähävaraisille lapsiperheille, äkillisiä kriisejä kohdanneille lapsiperheille sekä huostaanotetuille lapsille. Kioskille voi viedä useammankin lelun, mutta pehmiksiä on varattu yksi lasta kohden. Leluja vastaanotetaan kello 12–19.

Keräykseen voi tuoda niin leluja, pelejä kuin kirjojakin. Pehmoleluja on monissa kodeissa nurkat täynnä, mutta niitä on kertynyt runsain määrin myös Hope Ry:lle, joten niitä ei mielellään oteta vastaan tällä kertaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Konsankujalta puretaan kaksi rakennusta

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta päätti keskiviikkona, että osoitteissa Konsankuja 18 ja 19 sijaitsevat rakennukset puretaan.

Tengströminkadun Vähäjoen ylittävä silta peruskorjataan, ajorata kaventuu

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta hyväksyi keskiviikkona Tengströminkadun sillan katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat. Sillan peruskorjauksessa varaudutaan erillisen jalankulku- ja pyörätien rakentamiseen kadulle. Katusuunnitelmassa on sillan kohdalla muutettu kadun poikkileikkausta.

Pimeisiin pyöriin jaetaan valoja Turussa

Turun polkupyöräilijät ry ja kuntapäättäjät jakavat pyöränvaloja valottomiin pyöriin Valaistu!-tempauksessa tänään torstaina 17–19 Turun Tuomiokirkkotorilla. Yhdistys juhlistaa alkanutta pyöräilytalvea liikenneturvallisuusaiheella ja kiinnittää pyöränvaloja ohi ajaviin valottomiin pyöriin. Tapahtumaan on kutsuttu Turpon kuntavaaliteesit allekirjoittaneita kuntapäättäjiä ja muita luottamushenkilöitä. Paikalla myös Turun kaupungin edustaja.

Mentorointiprojekti mittava menestys

Kansainvälinen Central Baltic Startup Springboard -yhteishanke ylitti kahden vuoden aikana tavoitteensa. Vuoden 2015 lopulla alkanutta hanketta toteutettiin samaan aikaan Turussa, Tallinnassa ja Riiassa. Turussa hankkeen yhteistyöparina toimivat Turun yliopisto ja Turku Science Park Oy.

Kaupunki
Kaupunki

Pimeisiin pyöriin jaetaan valoja Turussa

Turun polkupyöräilijät ry ja kuntapäättäjät jakavat pyöränvaloja valottomiin pyöriin Valaistu!-tempauksessa tänään torstaina 17–19 Turun Tuomiokirkkotorilla. Yhdistys juhlistaa alkanutta pyöräilytalvea liikenneturvallisuusaiheella ja kiinnittää pyöränvaloja ohi ajaviin valottomiin pyöriin. Tapahtumaan on kutsuttu Turpon kuntavaaliteesit allekirjoittaneita kuntapäättäjiä ja muita luottamushenkilöitä. Paikalla myös Turun kaupungin edustaja.
Urheilu

Hannu Kuru Turun Palloseuraan, TPS solmi useita jatkosopimuksia

Hannu Kuru pelaa loppukauden TPS-paidassa.

Viime kaudet Tutossa pelannut TPS-kasvatti Hannu Kuru siirtyy loppukaudeksi Turun Palloseuraan. 24-vuotiaan hyökkääjän sopimus TPS:n kanssa kattaa myös ensi kauden. TPS on solminut jatkosopimukset Elias Karvosen , Teemu Väyrysen , Jani Forsströmin ja Lucas Ekeståhl-Jonssonin kanssa.

Jälkipeli: Hirvensalossa toivotaan aikaista talvea

Tämä olisi unelma. Hirvensalon hiihtokeskuksessa toivotaan lumista talvea. Talousmurheista huolimatta tämä kausi on turvattu, mutta tulevaisuus askarruttaa Turun Slalomseuran jäseniä.

Eipä käy kateeksi. Turun Slalomseuran puheenjohtaja Jari Lehtisen puhelin soi lähes taukomatta. Hirvensalon hiihtokeskuksen toiminnasta vastaavan urheiluseuran puuhaihmiset ovat saaneet kääriä hihansa. On pakko painaa pitkää päivää, jotta hiihtokeskuksen rinteet voitaisiin avata myös tänä talvena.

Vuoden 2020 Kalevan kisat järjestetään Turussa kolmen seuran yhteistyönä

Kalevan kisat oteltiin Turussa viimeksi vuonna 2011. Kuvassa Salon Vilppaan korkeushyppääjä Miia Kurppa.

Turun Urheiluliitto, Turun Toverit, Turun Weikot Yleisurheilu ja Paavo Nurmi Gamesia järjestävä PN Turku Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen vuoden 2020 Kalevan kisojen järjestämisestä Turussa 13. – 16.8.2020. Samalla Paavo Nurmi Festival -tapahtumia vuodesta 2013 asti toteuttaneen seurayhtymän yhteistyö tiivistyy entisestään.

Täysosuma
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!