Seilin kävijämäärä halutaan kolminkertaistaa

Vuonna 1733 rakennettu puukirkko on yksi Seilin ainoalaatuisista nähtävyyksistä. Vuonna 1733 rakennettu puukirkko on yksi Seilin ainoalaatuisista nähtävyyksistä. Kuva: Timo Harju

Historiallisessa Seilin saaressa on edessä muutoksientäyteinen kesä. Kaikki sai alkunsa Turun yliopiston ja Skärgårdskompanietin välisestä vuoden alussa solmitusta vuokrasopimuksesta, jossa yliopisto luovutti kymmenkunta rakennusta Skärgårdskompanietin käyttöön. Vuokrattuihin tiloihin avataan ravintola- ja kahvilapalveluita sekä mukavuuspalveluita.

Turun yliopisto ja Skärgårdskompaniet toimivat Seilissä yhteistyössä. Saarelle saapuva matkailutoiminta tuo esille yliopiston tutkimustoimintaa ja Skärgårdskompaniet tuottaa yliopistolle peruspalveluita yleisön palvelemisen ohessa muun muassa henkilökuntaruokailujen ja siivouksien muodossa.

– Yhteistyö yliopiston kanssa on se, että Seili tuo enemmän esille tämän yliopiston tutkimustoiminnan. Se on yksi asia, kertoo Skärgårdskompanietin toimitusjohtaja Herrick Ramberg.

– Päärakennuksen, jossa kahvila-ravintola tulee olemaan, sisäpihalla tulee yliopisto toimimaan samanaikaisesti omissa tiloissaan. Talo on näin jaettu yhteiskäyttöön.

Kahvila-, ravintola- ja mukavuuspalveluiden lisäksi myös julkiset palvelut kokevat päivityksen.

– Vaikka Seilissä on aiemmin käynyt hurja joukko ihmisiä tutustumassa saareen vuosittain, niin julkiset palvelut – kuten vessat – ovat puuttuneet yhtä kuivakäymälää lukuun ottamatta. Nyt tämäkin puoli korjaantuu yleisten ilojen osalta.

Rambergin mukaan Seilin laiturirajoitteita poistetaan ja omalla veneellä vierailua helpotetaan.

– Vierailevia veneitä on aiemmin keskitetty käyntilaiturina toimineelle Kirkkolaiturille. Nyt Asemalaiturista tulee ensisijainen käynti- ja vierailulaituri. Postilaituriin, johon yhteisalus liikennöi, voidaan ottaa osaksi päiväkävijöitä.

Saarella on vuosittain vieraillut noin 9 000 henkilöä ja sesonki on sijoittunut pitkälti keskikesään. Skärgårdskompanietin tavoitteena on pidentää vierailukautta aloittamalla vieraiden vastaanotto varhain keväällä ja viemällä toimintaa pitkälle syksyyn asti.

Sesongin pidentyessä ja palvelujen lisääntyessä myös kävijämäärät nousevat.

– Kävijämäärissä on tietenkin kasvutavoitteita, mutta pidemmällä aikajänteellä arvioisin, että pääsemme noin 20 000–24 000 vuosittaiseen vierailijaan.

– Monet matkanjärjestäjät ovat myyneet ryhmämatkansa jo viime syksyn ja talven välissä, eli matkanjärjestäjien mukanaan tuomat henkilömäärät tulevat hieman viiveellä. Yksittäiset vierailijat ja veneilijät tulevat kuitenkin kasvattamaan kävijämäärää.

Lisäksi vanha saaristolinja Turun, Seilin ja Nauvon välillä avataan uudelleen. Uutta saaristolinjaa tullaan liikennöimään M/s Fannylla. Aluksen kapasiteetti on 98 matkustajaa ja laivalle saa mukaan myös polkupyörän sekä muuta pientä kuormaa.

Saaristolinja liikennöi päivittäin 10. kesäkuuta alkaen aina elokuuhun saakka sekä tekee tilausristeilyjä kauden ulkopuolella.

Jere Sanaksenaho

Koti

Pienillä taloyhtiöillä vaikeuksia löytää isännöitsijä

Joka kolmas pieni taloyhtiö on kohdannut vaikeuksia isännöitsijän löytämisessä. Kiinteistöliitto kysyi enintään kymmenen huoneiston taloyhtiöiltä näkemyksiä isännöintipalveluiden saatavuudesta, ja vastaajista 33 prosenttia arvioi isännöinnin saatavuutta huonoksi tai kohtalaisen huonoksi. Alle puolet vastanneista koki, että isännöintipalveluja on saatavilla hyvin tai kohtalaisesti. Kyselyyn vastasi 470 taloyhtiötä kaikkialta Suomesta.

Christina Hovi valittiin kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajaksi

Kaupunginhallitus valitsi Christina Hovin uuden kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajaksi.

Kaupunginhallitus valitsi maanantaina arkkitehti Christina Hovin uuden kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajaksi. Kaupunginjohtaja päättää virantoimituksen aloittamispäivämäärästä. Kaupunginhallitus päätti 3. huhtikuuta, että Turun kaupunkiin, perustetaan 1. heinäkuuta lukien toimialajohtajan (kaupunkiympäristötoimiala) virka. Virka on ollut julkisessa haussa ja viran hakuaika on päättynyt 29. kesäkuuta.

Turun yliopiston valkosolututkimukselle Medix-palkinto

Medix-palkinto on myönnetty Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan immunologian tutkimusryhmälle, jota johtaa professori Marko Salmi . Palkinnon jakaa Helsingin yliopisto ja sen suuruus on 20 000 euroa. Palkinto myönnettiin nyt 30. kerran.

Kadun tyyli: Muodin huipulla

Eetu Mendolin, kävelykatu.

– Tyylini näyttää siistiltä ja tuntuu mukavalta. Se rakentuu aika lailla sen hetken muodin mukaan, sanoo Eetu Mendolin , 25.

Ergonomiahuoneessa harjoitellaan turvallista hoitotyötä Raisiossa

Kerttulakodissa avataan Raision kaupungin hoito- ja hoivatyöntekijöille suunnattu ergonomiahuone. Ergonomiahuoneessa voi harjoitella potilaan siirtymisen ergonomista avustamista ja potilassiirtoihin liittyvien apuvälineiden käyttöä.

JetSet
Aalto Yökerho avasi syyskauden. Jaakko Salovaara valeli vieraita JS 16 -klassikoilla ja uudemmalla tuotannnolla. Ravintoloitsija Turo Nolvi visioi syksyyn eri teemabileitä ja mm. elokuvien ensi-iltajuhlia.
Aalto Yökerho avasi syyskauden. Jaakko Salovaara valeli vieraita JS 16 -klassikoilla ja uudemmalla tuotannnolla. Ravintoloitsija Turo Nolvi visioi syksyyn eri teemabileitä ja mm. elokuvien ensi-iltajuhlia.
Syyskuu siivittää lomailijoiden ja opiskelijoiden kaupunkiin palaamista. Tähän     saumaan iskee Aalto Yökerho.  Perjantaiset syyskauden avajaiset poreilevat ekstroverttien persoonien huomassa.  Eri tapahtumien ohella Pressiklubin tiloissa starttaa uusi, intiimi karaokelounge.
Syyskuu siivittää lomailijoiden ja opiskelijoiden kaupunkiin palaamista. Tähän saumaan iskee Aalto Yökerho. Perjantaiset syyskauden avajaiset poreilevat ekstroverttien persoonien huomassa. Eri tapahtumien ohella Pressiklubin tiloissa starttaa uusi, intiimi karaokelounge.
Aloittavia opiskelijoita kutsutaan eri puolilla Suomea mm. nimillä piltti, phuksi, fuksi, keltanokka, pupu, simppu, tappi, mursu, fetus, varsa, smurffi…  Nämä taimitarhan kasvatit starttaavat syyskautensa keskiviikkona ja torstaina eri ainejärjestöjen Pilttibileissä Marilynissä ja Vegasissa. Haalariväkeä monipuolistaa Traden Kaupunkikierros.
Aloittavia opiskelijoita kutsutaan eri puolilla Suomea mm. nimillä piltti, phuksi, fuksi, keltanokka, pupu, simppu, tappi, mursu, fetus, varsa, smurffi… Nämä taimitarhan kasvatit starttaavat syyskautensa keskiviikkona ja torstaina eri ainejärjestöjen Pilttibileissä Marilynissä ja Vegasissa. Haalariväkeä monipuolistaa Traden Kaupunkikierros.
Urheilu

Rapalla taas paljon töitä edessä

Marko Rajamäki on valmentanut TPS:n muun muassa A-nuorten Suomen mestaruuteen että Suomen Cupin voittoon.
Marko Rajamäki on valmentanut TPS:n muun muassa A-nuorten Suomen mestaruuteen että Suomen Cupin voittoon.

Marko " Rapa " Rajamäki lähti TPS:n päävalmentajan paikalta helmikuussa 2014. Sen jälkeen turkulainen valmensi Kuopiossa, jossa pesti päättyi kauden 2016 jälkeen. Viimeisen vuoden Rajamäki on toiminut muun muassa jalkapalloasiantuntijana Eurosportin lähetyksissä.

Turku Cup ja Stara täyttävät Kupittaan urheiluhallin voimistelijoilla

Kupittaan urheiluhalli täyttyy 11.–12. marraskuuta voimistelijoista. Turun Riennon Voimistelu ry:n järjestämät joukkuevoimistelun aluemestaruuskilpailut, Turku Cup, käydään 11. marraskuuta Kupittaan urheiluhallissa. Sunnuntaina 12. marraskuuta voimistelumaton puolestaan lasten Stara-aluetapahtuma.

Kylmäveristen PM-titteli Suomeen

Turussa kilpailtiin kylmäveristen Pohjoismaiden Mestaruudesta sunnuntaina. Voittoon ravasi koko matkan johdon jälkeen Välähdys, jota ohjasti toisen kerran Harri Kotilainen . Voittaja ansaitsi 30 000 euroa. Sen lisäksi Turussa ajettiin ylimääräinen Toto76 –kierros, jonka kohdelähtönä nähtiin 5-vuotiaiden lämminveristen L. Fabritius Memorial.

Åboraakkeli: Kohti mestaruutta

Mika Mäkinen.

Kun Britannian ratakuorma-autojen mestaruussarjasta on takana kuusi kisaviikonloppua, auralainen Mika Mäkinen on vahvasti matkalla mestaruuteen 2. divisioonassa. Kuuden kisaviikonlopun Mäkisellä on kasassa 190 pistettä. Toisena oleva Tony Smith on kasannut kuudessa viikonlopussa 137 pistettä.

Menoviikko: Tornadojen kyydissä

Cheerleaderryhmä TUAS Tornadoes Cheerleaders hakee uutta verta joukkoonsa.

TUAS Tornadoes Cheerleaders järjestää uusille harrastajille kokeilutreenit keskiviikkona 20. syyskuuta kello 19–20.30 sekä lauantaina 23. syyskuuta kello 16–18. Kummallakin kerralla paikkana on S:t Olofsskolan.

Täysosuma
Maistui varmaan makoisalta.
Maistui varmaan makoisalta.
Ikuisella kunniakierroksella.
Ikuisella kunniakierroksella.