Debatti: Konservatiivi vs. Toimari

Ville Tavio on kansanedustaja (ps.) ja juristo. Matias Mäenpää on yrittäjyyttä fanittava toimitusjohtaja.

Oletko koira- vai kissaihminen?

Tavio: Olen spanieli-ihminen. Minulla on walesinspringerspanieli. Voisin olla myös kissaihminen, mutta olen vähän allerginen kissoille.

Mäenpää: Oletko fyysisesti vai henkisesti allerginen kissoille?

VT: Ihan fyysisesti.

MM: Meillä on itse asiassa kotona ihan kauhea koirakuume. Olemme katselleet Youtubesta paljon koiravideoita ja olemme ottaneet vanhempien koiraa hoitoon. Varmaan lähiaikoina on koiran hankinta edessä. Miten koira sopii kiireiselle ihmiselle?

VT: Meille se ainakin sopii tosi hyvin. Se kyllä edellyttää sitä, että jaamme puolison kanssa vastuuta. Yksin kiireisenä en varmaan koiraa voisikaan pitää. Puolisoni ulkoiluttaa koiraamme enemmänkin kuin minä. Mutta viikonloppuisin käymme pidemmillä lenkeillä Ruissalossa, mikä on yksi viikon kohokohdista.

MM: Olen huomannut sen, että kahden hengen perhearjessa tulee aika vähän oltua ulkoilmassa. Mitä saat siitä, että sinulla on koira?

VT: Koira piristää ainakin kotiintuloa.

MM: Kun meillä on ollut koira hoidossa, niin olen huomannut stressaavani vähemmän työasioita. Olemme koko sähköpostin ja työasioiden tavoitettavissa. Siinä ei pääse palautumaan. Siinä eläimet auttavat. Se on ehkä isoin syy, miksi koiran haluaisin.

VT: Ilman muuta. Koiriahan on paljon hyötykäytetty juuri stressiä vähentävästä näkökulmasta esimerkiksi oppimiseen liittyvissä asioissa. On myös tehty niin, että maailmalla on kirjastoja, joissa lapset lukevat koirille. Sittenhän on toimistokoiria. Pitäisikö teillekin tulla toimistokoira?

MM: Sitä on harkittu. Ainoa ongelma on se, että meillä on yli 130 ihmistä töissä. Aika monella on koira. Onko se reilua, että jonkun koira saa tulla ja jonkun toisen ei. Ei sekään oikein toimi, että kaikki toisivat koiransa.

VT: Teidän pitäisi ehkä koittaa valita se kiltein toimistollenne.

MM: Tiedätkö muuten miksi ihminen ja koira tulevat niin hyvin toimeen? Koira oli ensimmäinen eläin, joka alkoi tehdä yhteistyötä homo sapiensin kanssa.

Haastattelun jälkeen Mäenpään perheeseen on tullut 8-viikkoinen shetlanninlammaskoira.

Ilkka Lappi

Viron ykköskuorot Turun tuomiokirkossa perjantaina

Viron satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Turun tuomiokirkossa voi kuulla kuorokonsertin perjantaina klo 17. Tuomiokirkossa konsertoi perjantaina 27. huhtikuuta kello 17 peräti 170 laulajaa seitsemästä virolaisesta huippukuorosta.

Sairaanhoitajan muistot avaavat näkökulman jääkäriliikkeeseen, Lotta Svärd -järjestöön ja suomalaiseen SS-pataljoonaan

Elina Virtanen.

Turun yliopistossa väittelevä Elina Virtanen tarkastelee tutkimuksessaan jääkärien sairaanhoitajana toimineen Ruth Munckin (1886–1976) muistoja ja tulkintoja elämänsä kulusta. Henkilöhistoriallisten muistojen kautta Virtanen käsittelee yksilön historiallisen muistin rakentumista ja Suomen historiakulttuurisia muutoksia 1920-luvulta 1970-luvulle.

Ulkovalaistusta saneerataan Iso-Heikkilässä ja Raunistulassa

Iso-Heikkilän ja Raunistulan kaupunginosissa aloitetaan ulkovalaistuksen saneeraustyöt. Uusi valaistus toteutetaan led-tekniikalla, ja tehokkaamman valaistustekniikan ansiosta valaisinpylväiden määrä vähenee. Saneeraustyö alkaa Iso-Heikkilästä viikolla 17.

Uusi Mein Schiff 1 pursuaa luksusta, kannella muun muassa urheiluhalli ja 400 metrin juoksurata

Meyer Turku luovutti tänään uuden lippulaivan saksalaiselle TUI Cruisesille. 315-metrinen uusi Mein Schiff 1 on kehitetty uudelleen suunnittelemalla erittäin hyvin menestyneestä, Turussa rakennetusta Mein Schiff –sarjasta. Uusi Mein Schiff 1 on jo viides Turussa rakennettu TUI Cruisesin alus. Laivasarjaan on tehty jokaisen laivan kohdalla parannuksia perustuen matkustajilta saatuun palautteeseen

Kolmen naisen myymälävarasporukka jäi kiinni rysän päältä Martissa

Kolmen naisen seurue varasti tavaraa Martin kaupunginosan Salesta eilen tiistaina kello 15.40. Naiset kätkivät tavaraa yhden naisen hameen alle ja toisen naisen kassiin. Naiset poistuivat kaupasta maksamatta piilottamiaan tavaroita. Paikalle hälytettiin poliisipartio.

Urheilu

Jälkipeli: FBC Loiston kuusinkertaiset Suomen mestarit

Näillä FBC Loiston tytöillä on taskussaan jo kuusi salibandyn Suomen mestaruutta. Nea Keihäs (vas.), Ulla Valtola ja Iida Mettälä aloittivat salibandyn harrastamisen jo alakouluikäisinä. Kolmikon urheilulliset tavoitteet ovat korkealla aina maajoukkue-edustusta myöten.

Kuusi Suomen mestaruutta, hei! Lätkävalmentaja Hannu Jortikan meriittilista on komea, ja niin on myös FBC Loiston kolmen salibandyä pelaavan tytön saavutukset. Oletettavasti Nea Keihään , Ulla Valtolan ja Iida Mettälän mestaruuslista vielä pitenee.

Turun Uimarit hakee finaalipaikkaa

Turun Uimarit taistelee finaalipaikasta.

Vapun alla pelataan naisten vesipallon välierät. Runkosarjan voittanut Turun Uimarit kohtaa välierissä Kuhat Helsingistä. Finaalipaikka ratkeaa paras kolmesta -periaatteella.

Täysosuma
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
Jos ei oo varaa kauppakassiin, niin edes ostoskärryyn.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.
En tiedä mikä se oli, mutta Mordorin suuntaan se paineli.