Pääkirjoitus: Työttömät ajetaan kaupunkeihin

Niin sanottu aktiivimalli on nostattanut kiivaita tunteita. Mallin kumoamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen jo yli 100 000 allekirjoittajaa.

Moni aktiivisesti työtä hakeva kokee, että kyse tahallisesta kyykyttämisestä tai säästötoimenpiteestä, jolla työttömän niukkaa elantoa leikataan entisestään. Huomiota on kiinnitetty alueelliseen eriarvoisuuteen, sillä syrjäseuduilla ei ole sen paremmin työtä tai muutakaan mahdollisuutta aktivoitua, jotta päivärahan leikkaukselta välttyisi. Työntekijäliitot ovat väläytelleet lakonuhkaa ja arvioineet työehtosopimusneuvottelujen vaikeutuneen.

Hallitus edellyttää, että työttömän on tehtävä kolmen kuukauden aikana vähintään 18 tuntia ansiotyötä, osallistuttava viikon verran aktivointitoimiin tai ansaittava yrittäjätuloa, jotta noin viiden prosentin leikkuri ei uhkaa.

Tutkimustieto osoittaa, että työllistymisen mahdollisuus heikkenee jokaisen työttömyyspäivän jälkeen. Pitkä työttömyysjakso heikentää olennaisesti mahdollisuutta saada uutta pysyvää työtä. Siinä mielessä aktivointi on perusteltua ja myös työttömän edun mukaista.

Todennäköisesti käy niin, että raippa auttaa vilkastuvilla työmarkkinoilla niiden työllistymistä, jotka saisivat uutta työtä muutenkin. Pitkäaikaistyöttömiä malli tuskin auttaa. Työllisyyspalvelut, joita ei ole edes riittävästi tarjolla, vain ruuhkautuvat entisestään. Parhaimmillaan aktiivimalli kuitenkin vähentää valumaa pitkäaikaistyöttömyyteen, mikä on jo hidastunut.

Kun työtä on tarjolla kaupungeissa, aktiivimalli kiihdyttänee työttömien siirtymistä niihin, erityisesti alueellisiin keskuksiin. Timo Aron kokoamien tilastojen mukaan näin on käynyt vuosina 2014–15. Tampereen muuttovoitto työttömistä oli 805 henkilöä, Oulun 446. Aro kutsuu niitä työttömien ”eldoradoiksi”. Turku sai kahtena vuotena työttömistä 244 hengen muuttovoiton.

Mahtoiko keskusta ymmärtää aktiivimallia tukiessaan kiihdyttävänsä kaupungistumista entisestään?

Lasse Virtanen

Saaristomeren Suojelurahasto hakee rahoitettavia hankkeita

Saaristomeren Suojelurahasto rahoittaa Saaristomeren tilan parantamiseen tähtääviä tarkoin kohdennettuja ja tehokkaita hankkeita. Saaristomeren Suojelurahaston avoin rahoitushaku on jatkuva ja siihen voi jättää hakemuksenhakijalle sopivana ajankohtana. Hakuprosessissa Saaristomeren Suojelurahaston hoitokunta käsittelee hankeideat ja hakemukset vähintään kaksi kertaa vuodessa ja tekee esitykset Centrum Balticum -säätiön hallitukselle tuettavista hankkeista.

Markulantie jälleen auki liikenteelle

Liikenne Markulantiellä sujuu jälleen normaalisti. Aamulla Markulantiellä sattui liikenneonnettumuus, jossa Fölin bussi törmäsi henkilöautoon, mutta onnettomuuspaikka on nyt saatu raivattua.

Viemäri- ja vesijohtotyö Kuuvuorenkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö kaventaa ja sulkee ajokaistan Kuuvuorenkatu 7–26:n välisellä alueella 17.1.–29.3. Päivittäinen työaika on kello 7–16. Paikalla liikenteen ohjaajat tarvittaessa, muutoin liikennettä ohjataan liikenneopastein.

Lapsuuden liikunnalla yhteys menestykseen koulutuksessa ja työssä

Liikunta lapsena on yhteydessä vuosien päähän koulutus- ja työurien kehitykseen. Jaana Karin väitöstutkimuksen tulosten mukaan liikunnallisesti aktiivisilla lapsilla oli peruskoulun päättyessä parempi koulumenestys ja aikuisena korkeampi koulutustaso ja korkeammat ansiotulot. He kiinnittyivät paremmin työmarkkinoille kuin lapsena vähän liikkuneet.

Euroopassa todettu korkeapatogeenista H5N6-tyypin lintuinfluenssaa

Korkeapatogeenista H5N6-tyypin lintuinfluenssaa (HPAI H5N6) on todettu Euroopassa joulukuun 2017 ja tammikuun 2018 aikana neljässä maassa. Joulukuun alussa virusta todettiin Alankomaissa ankkatilalla ja luonnonvaraisissa linnuissa, ja sen jälkeen virusta on todettu luonnonvaraisissa linnuissa Sveitsissä, Britanniassa ja Saksassa.

Uudet matkailukartat nostavat esiin Kuninkaantien kohteet ja Suomen kylät

Turun saaristosta itärajalle ulottuvan Kuninkaantien kartta sekä koko Suomen kattava kylämatkailun kartta muistuttavat, että digitalisoituvassa ajassakin paperisessa kartassa on voimaa. Kartat päivittävät vuosisatoja vanhan Kuninkaantien tämän päivän matkailijan kohdelistalle ja tuovat uudella tavalla esiin kiinnostavia kyliä.

Kaupunki
Urheilu

Mäkinen tähyää taas ratakuormureiden EM-sarjaan

Mika Mäkinen ajoi edellisen kerran ratakuorma-autojen EM-sarjaa vuonna 2013. Tuolloin hän sijoittui yhteispisteissä kahdeksanneksi.

Auralainen Mika Mäkinen tähtää kaudeksi 2018 ratakuorma-autojen kuninkuusluokkaan eli ratakuorma-autojen EM-sarjaan. Mäkinen nähdään kuluvan vuoden aikana varmuudella osassa EM-sarjan osakilpailuja, mutta koko sarjan kiertäminen on vielä auki.

Jälkipeli: Juuso Wahlsten antoi hyvät elämäneväät pojilleen

Wahlstenin kiekkomiehet on saatu samaan kuvaan. Sami (vas.) ja Jali saapuivat Suomeen ulkomailta juhlistamaan isä-Juuson 80-vuotissynttäreitä. Turun Palloseura järjesti Juhani Wahlstenille ikimuistoiset syntymäpäiväjuhlat Turkuhallissa.

Visionääri, ajattelija, uudistaja, kouluttaja, opettaja, jääkiekkoleijona…lista on pitkä. Viime lauantaina 80 vuotta täyttänyttä kiekkolegenda Juhani Wahlstenia on tituleerattu lukemattomin ilmaisuin. Yksi lause tiivistää turkulaisen kiekkolegendan elämän: Jos jääkiekkoa ei olisi keksitty, " Juuso " olisi sen keksinyt.

Tomas Hradecky tekee paluun kasvattajaseuransa TPS:n riveihin

Tomas Hradecky

TPS saa alkavalle Veikkausliigakaudelle tutun vahvistuksen, kun keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky palaa takaisin kasvattajaseuransa riveihin. 25-vuotias Hradecky on solminut TPS:n kanssa kauden 2018 kattavan sopimuksen.

TPS Salibandy Suomen seitsemänneksi suurin, FBC Turku sijalla 17

Salibandyn suosio jatkuu rekisteröityjien pelaajien ja harrastajien määrällä mitattuna. Vuoden 2017 viimeisen päivän (31.12.) lukema on 59 791 henkilöä. Tästä määrästä Salibandyliiton lisenssinhaltijoita on 57 330.

Jälkipeli: Salibandy veti Kupittaan palloiluhallin täyteen

FBC Turun kotiottelu keräsi reilusti yli tuhat katsojaa. Määrä on seurahistorian suurin ja eräs Suomen suurimmista Divarin yleisömääristä.

Turkulainen salibandy todisti yhden päivänä aikana, miksi laji on uuden Kupittaan palloiluhallin suurin käyttäjä. Yhteensä noin 4 000 katsojaa kahteen peliin on saavutus, josta moni olisi kateellinen. Viisaasti koko halli katsomotiloineen oli varattu päivän salibandyotteluille.

Anne Pohjola hurjasteli 17 tehopistettä Naantalissa

Sunnuntain kohtasivat ringeten SM-sarjan sarjajumbo ja kärki. Vaikka VG-62:lla oli kotietu puolellaan, sarjakärki Lapinlahden Luistin -89 Say Cheese oli odotetun murskaava. Loppulukemiksi saatiin 2–19. Voiton myötä sarjajohtonsa jo seitsemän pisteen suuruiseksi kasvattanut Lapinlahti varmisti ensimmäisenä joukkueena pudotuspelipaikan.

Täysosuma
Ei ole kesäeinehiä!
Ei ole kesäeinehiä!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.