Mielipide: Kaarinan koulukurjuus

Kirjoittajan mukaan kiista on kärjistynyt siihen, puretaanko vai korjataanko Hovirinnan sairas koulu. Kirjoittajan mukaan kiista on kärjistynyt siihen, puretaanko vai korjataanko Hovirinnan sairas koulu. Kuva: Jari Laurikko

Kaarinan kahden koulun sisäilmaongelmista on noussut rytinä. Kiista on kärjistynyt siihen, puretaanko vai korjataanko Hovirinnan sairas koulu.

Hovirinnan koulu on sairastanut pitkään. Kunnon korjauksia on jarruteltu. Vanhemmat syyttävät salailusta – osa päättäjistäkin. Vähättelijät ovat silmät ymmyrkäisinä, kun terveystarkastaja toteaa terveyshaitan. Toiset huokaavat että vihdoinkin oli aika. Ihmeen moni vannoo koulun olevan kunnossa. Sinne vaan lapset. Ne, jotka eivät voi kouluun mennä, menkööt muualle.

Lapset ja aikuiset edelleen oireilevat ja sairastavat. Liian monet jo vakavasti. Yli 400 lasta on altistunut vuosia. Monen lapsen arjessa lääkäri alkaa olla jo yhtä tuttu aikuinen kuin opettaja.

Ääni lähtee. Yskittää. Päätä särkee. Migreeni painaa petin pohjalle. Aivastuttaa. Iho oireilee: kutinaa, ihottumaa. Liian moni ei voi mennä koulun kaikkiin tiloihin. Jotkut eivät koko taloon. Päivät hajoavat oireilujen ja sairastelun kourissa.

Oppiminen häiriintyy. Psyykkiset oireet kasvavat. Kaverisuhteet rakoilevat. Lapsi erakoituu. Vanhemmat, isovanhemmat ahdistuvat. Mikään ei auta. Ei kuunnella. Ei uskota.

Pelottaa mennä kouluun. Täytyykö jälleen lähteä kesken päivän kotiin? Vähitellen lapsen polku saa ikävän suunnan. Sitä viitoittaa rikkonainen elämä sairastelun kourissa. Sama tarina, samat oireet koulutyöntekijällä. Pelko työhön menosta. Merkitseviä katseita. Miten tuo päänuppi?

Valtuusto vihdoin tiukkana. Hankittiin väistötiloja. Surkeat parakit. Osa jätettiin hankkimatta. Altistukoon koko joukko edelleen. Pihalla jyskyttää kaiket päivät ilmansaasteita pieniin keuhkoihin levittävä aggregaatti.

Konsultit ja virkamiehet kihisevät kiukkua. Heihin ei uskota: kaikki on kunnossa. Korjauksetkin ovat epäonnistuneet. Ilmassa leijuvat pilkalliset sanat sädesienten ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden siivittämänä: sisäilmahysteria, herkkähipiäisyys ja turha ruikutus.

Kuntalaisten julkinen paine pakottaa silti tekoihin. Koulua hiukan korjattaisiin. Puhutaan muka kaiken uusimisesta. Käytetään sanoja, joilla johdetaan harhaan. Ei haluta purkaa sairasta ja rakentaa uutta koulua.

Sitten tulee pommi. Talousvaikertamisen keskellä lyödään tiskiin uusi seitsemän miljoonan liikuntahalli. Ohi kaikkien suunnitelmien. Siihen miljoonia riittää. Mariskaa, mitä marisette. Herrat taputtelevat isoja vatsojaan ja hykertelevät. Halli tarvitaan.

Kukaan ei puhu hallin tapauksessa velkaantumisesta, ei veroäyristä, ei käyttökustannuksista. Ihan kuin ei niitä olisikaan. Ei myönnetä, että uusi Hovirinnan koulu kaipaisi vain muutaman miljoonan lisää, jos hallia ei nyt rakennettaisi. Ei sairasta enää yksin koulu – taitaa sairastaa Kaarinakin?

Hannu Rautanen, rehtori emeritus, Kaarina

Lintulaudan paikalla on väliä

Älä sijoita lintulautaa aivan lähelle seinää. Varisevat siemenet keräävät myös tuholaisia kuten myyriä ja hiiriä. Pihapuuhunkin ripustetun lintujen ruokintapisteen alunen kannattaa siivota pudonneista siemenistä säännöllisesti tuholaisten estämiseksi.

Freesi liveklubi Liedossa

Juuso Vuorinen (vas.).

Nelihenkinen poprock-bändi Freesi isännöi tammikuusta lähtien Freesi & Frendit -liveklubia Liedon Old Smugglerissa. Noin kerran kuussa järjestettävien soittoiltojen tarkoituksena on jakaa musiikin ilosanomaa vaihtuvien musiikkivieraiden kanssa.

Aleksi Ojala Urjalan Urheilijoihin

Aleksi Ojala.

Kilpakävelijä Aleksi Ojala vaihtaa Turun Weikkojen edustusasun ensi kaudeksi Urjalan Urheilijoiden paitaan. Ojalalle kyseessä on paluu juurille, sillä hän on aloittanut Urjalassa. Ojala on viime vuosina noussut Suomen kärkikävelijöiden kaartiin.

Jytyn jäsenkysely: Yli kolmannes kokenut seksuaalista häirintää työpaikallaan

Jytyn jäsenkyselyn mukaan 38 prosenttia vastaajista on kokenut työpaikallaan seksuaalista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää, josta viimeisen vuoden aikana kahdeksan prosenttia. Marraskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi Jytyn naisvaltaisesta ja pääosin kunta-alalla työskentelevästä jäsenistöstä 2 449.

Kaupunki
Urheilu

TPS:n jalkapallonaisilla uudelleenrakennuksen aika

Jutta Rantala on yksi nimekäs lähtijä TPS:n naisten liigaryhmästä.

Kun Sami Haltian aikakausi TPS:n jalkapallonaisten peräsimessä päättyi, ilmassa oli vaara, että joukkue hajoaa. Vähitellen uhkakuvat ovat myös muuttuneet realismiksi.

Aleksi Ojala Urjalan Urheilijoihin

Aleksi Ojala.

Kilpakävelijä Aleksi Ojala vaihtaa Turun Weikkojen edustusasun ensi kaudeksi Urjalan Urheilijoiden paitaan. Ojalalle kyseessä on paluu juurille, sillä hän on aloittanut Urjalassa. Ojala on viime vuosina noussut Suomen kärkikävelijöiden kaartiin.

Åboraakkeli: Sääntömuutosten mies

HC TPS:n viimeisimmässä mestarijoukkueessa torjunut David Leggio on Palloseurasta lähtönsä jälkeen ehtinyt olla torjuntojensa lisäksi otsikoissa myös erikoisempien torjuntatekniikoiden ansiosta.

Selviääkö TPS ylempään loppusarjaan?

Jääkiekon nuorten SM-liigan alkusarja päättyy tulevana viikonloppuna. Tällä hetkellä TPS on menossa viimeisenä kymmenen joukkueen loppusarjaan, mutta joukkue on pelannut jo kaikki alkusarjan ottelunsa. Sijalla 11 olevalla Lukolla on kaksi peliä vielä jäljellä. Joukkueiden välistä eroa on piste. Torstaina Lukko kohtaa Tampereella Tapparan ja Lauantaina Kupittaalla Tuton, joka on sarjataulukossa sijalla 15.

Puukkokatsomo: Sääntöjä tarkistamaan?

Jonne Virtanen.

Perjantaina 8. joulukuuta HPK-TPS-ottelussa Jonne Virtanen ja HPK:n Miro Karjalainen tiputtivat hanskat suoraan aloituksen jälkeen ja myllyttelivät perjantai-illan ratoksi runsaan minuutin. Tämän jälkeen kiitokset ja molemmat suihkun puolelle.

Täysosuma
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Nyt äkkiä se selfie ennen kuin mä sulan!
Hän on varjoaankin nopeampi.
Hän on varjoaankin nopeampi.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!