Pääkirjoitus: Kateuspäivän ilot

Kansallinen kateuspäivä. Siinä määre, jolla veropäivää on kuvailtu. Marraskuun ensimmäisenä päivänä julkaistaan tiedot edeltävän vuoden verotuksesta eli tuloista ja veroista.

Asiaan kuuluu, että media mässäilee tiedoilla ja kansalaiset teeskentelevät, ettei ketään kiinnosta. Björn Wahlroos arvioi Ylen A-studiossa, että veropäivä on suomalainen erikoisuus, jota muualla pidettäisiin suurena yksityisyyden loukkauksena. Paradoksaaliseksi asian tekee se, että suomalaiset ovat muutoin varsin vastahakoisia puhumaan tuloistaan ja varallisuudestaan.

Wahlroos puhuu omassa asiassaan, sillä hän on edelleen merkittävä veronmaksaja Suomessa, vaikka on siirtänyt kirjansa Ruotsiin. Wahlroos maksoi viime vuonna Varsinais-Suomessa eniten veroja yksityishenkilöistä, yli 7,5 miljoonaa euroa. Hän arveli maksavansa Ruotsiin vielä enemmän.

Verotiedoilla on merkitystä. Veroilla rahoitetaan hyvinvointiyhteiskunnan palveluja. Hyvä veronmaksaja ansaitsisi kunnioitusta, ei ylenkatsetta tai pilkkaa.

Hyviä veronmaksajia, oman ilmoituksensa mukaan vieläpä iloisia sellaisia, ovat myös Supercell-yhtiön perustajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja. Paananen keräsi viime vuonna eniten ansiotuloja koko maassa, yli 46,6 miljoonaa euroa. Kodisoja oli kakkonen 40,8 miljoonan euron ansioilla. Paananen maksoi tuloveroa lähes 15,3 miljoonaa euroa, Kodisoja yli 13,5 miljoonaa euroa. Verot kirjautuvat Uudellamaalla, mutta miehet ovat kotoisin Turun kulmilta ja HC TPS:n pääomistajia.

Supercell oli yhteiskunnalle varsinainen kultamuna, sillä se ja holdingyhtiö Kahon maksoivat yhteisöveroja 856 miljoonaa euroa.

Turkulaisittain merkittävää on se, että lääkekonserni Bayer tilitti yhteisöveroja 133 miljoonaa euroa, jolla pääsee kärkiviisikkoon. Meyerin telakkaa ei vanhojen tappioiden ja poistojen takia vielä listalla näy. Kannattaa muistaa, että yhteisöverojen ohella yritykset työllistävät. Työntekijät maksavat tuloistaan veroa. Yritysten tuotteista ja palveluista maksetaan myös arvonlisäveroa.

Lasse Virtanen

Opintosuoritus- ja tutkintotiedot jatkossa yhdestä palvelusta

Suomeen perustetaan kansallinen opintosuoritus- ja tutkintotietojen luovutuspalvelu Koski, joka kokoaa eri tietovarannoissa olevat opintosuoritus- ja tutkintotiedot kaikilta koulutusasteilta yhteen paikkaan. Palvelusta kansalaiset ja viranomaiset saavat keskitetysti tarvitsemansa tiedot yhdestä paikasta luotettavasti ja kustannustehokkaasti. Eduskunta hyväksyi 21. marraskuuta lain valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä.

Huonoa ajokeliä suureen osaan maata

Torstain vastaisena yönä Suomeen saapuu lounaasta syvä matalapaine paikoin runsaine sateineen ja voimakkaine tuulineen. Maan länsiosaan voi kertyä yli kymmenen senttiä lunta ja läntisillä merialueilla voi myrskytä.

Turun hallinto-oikeus kumosi Ruukinrinteenkulman asemakaavamuutoksen hyväksymistä koskevan päätöksen

Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta hyväksyi 7. helmikuuta Nummen kaupunginosan korttelin 44 tontin 13 asemakaavamuutoksen. Asemakaavan muutoksella Vanhan Hämeentien ja Ruukinrinne-nimisen kadun kulmaukseen sijoittuvan tontin rakennusoikeutta olisi kasvatettu 560 kerrosneliömetristä 1 400 kerrosneliömetriin ja sallittu rakennuksen kerrosluku kaksinkertaistettu neljään.

Väittelijä loi uuden mallin suprajohteiden ominaisuuksien ennustamiseen

Suprajohteet tarjoavat poikkeuksellisia energiaratkaisuja ja niiden häviötön sähkönsiirto mahdollistaa esimerkiksi tuulivoimaloiden uudenlaiset generaattorit. Turun yliopistossa väittelevä Mika Malmivirta tutki, miten YBCO-suprajohteen ominaisuuksia voidaan parantaa sekoittamalla siihen ei-suprajohtavia materiaaleja. Tutkimuksessa kehitetty simulaatio soveltuu myös suprajohteiden ominaisuuksien ennustamiseen.

Ilmajohdot tuovat haastetta valtakunnan ykköskuusen kuljetukselle

Valtakunnan ykköskuusi, eli Turun tuomiokirkon joulukuusi, tulee tänä vuonna Pöytyän Haverista. Kuusi on 60–70 vuotta vanha ja sillä on pituutta 22 metriä. Puu tuodaan Tuomiokirkon edustalle tavallista pidemmän noutomatkan vuoksi kello kahden ja kolmen välillä ja sen pystytys aloitetaan heti. Kuusen valot sytytetään lauantaina 25. marraskuuta.

Hylkeet, linnut ja ihmiset kilpailevat Itämeren kaloista

Merimetsot vaikuttavat kalakantoihin.

Kalastajat ovat huolestuneita hylkeiden ja kaloja syövien lintujen, pääasiassa merimetsojen, merkityksestä kilpailussa kalansaaliista. Tuore kansainvälinen tutkimus osoittaa, että kilpailua kalansaaliista ihmisten ja eläinten kesken on. Tukholman yliopiston professorin Sture Hanssonin johtamaan tutkimusryhmään kuului Suomesta tutkijoita Luonnonvarakeskuksesta ja Åbo Akademista.

Kaupunki
Urheilu

Jälkipeli: Hirvensalossa toivotaan aikaista talvea

Tämä olisi unelma. Hirvensalon hiihtokeskuksessa toivotaan lumista talvea. Talousmurheista huolimatta tämä kausi on turvattu, mutta tulevaisuus askarruttaa Turun Slalomseuran jäseniä.

Eipä käy kateeksi. Turun Slalomseuran puheenjohtaja Jari Lehtisen puhelin soi lähes taukomatta. Hirvensalon hiihtokeskuksen toiminnasta vastaavan urheiluseuran puuhaihmiset ovat saaneet kääriä hihansa. On pakko painaa pitkää päivää, jotta hiihtokeskuksen rinteet voitaisiin avata myös tänä talvena.

Vuoden 2020 Kalevan kisat järjestetään Turussa kolmen seuran yhteistyönä

Kalevan kisat oteltiin Turussa viimeksi vuonna 2011. Kuvassa Salon Vilppaan korkeushyppääjä Miia Kurppa.

Turun Urheiluliitto, Turun Toverit, Turun Weikot Yleisurheilu ja Paavo Nurmi Gamesia järjestävä PN Turku Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen vuoden 2020 Kalevan kisojen järjestämisestä Turussa 13. – 16.8.2020. Samalla Paavo Nurmi Festival -tapahtumia vuodesta 2013 asti toteuttaneen seurayhtymän yhteistyö tiivistyy entisestään.

Aatsinki ja Härkönen U18-leirille

Alle 18-vuotiaiden, eli vuonna 2000 syntyneiden, tyttöjen maajoukkue leireilee marras-joulukuun taitteessa. Leirille on TPS:sta valittu Amalia Härkönen ja Amanda Aatsinki . Aatsinki korvaa leiriryhmässä TPS:n Kiira Lehtosen .

Täysosuma
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Nyt näitä saa jo esipakastettuina.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Ei se talvi nyt sitten vielä tullutkaan.
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
Miten niin en voi nukkua sun sängyssä?
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
"Syksyt vietän piilopirtissä metsän rauhassa."
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Sydämellistä pottua vaan sullekin!
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Et varmana ehdi ottaa kuvaa.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Mäkipyöräilyn rinnalle on vissiin keksitty jokipyöräily.
Nyt meni painiksi!
Nyt meni painiksi!
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Mistäköhän tänään katsois Avaraa luontoa?
Hjälp!
Hjälp!