Kolumni: Muokkautuuko identiteettisi omasta tahdostasi?

Sukupuolineutraalit avioliitot, sukupuolineutraalisuus ja sukupuolineutraalit liikennemerkit aiheuttavat kiihkeää keskustelua puolesta ja vastaan. Myös ylilyöntejä tulee kummastakin suunnasta. On hienoa, että seksuaaliset vähemmistöt voivat ilmaista itseään vapaammin, ja että heidät on vihdoin alettu hyväksyttyä sellaisena kuin he ovat.

Silti myös sukupuolineutraalisuus aiheuttaa ylilyöntejä, ja voisi kysyä missä on common sense tai suomeksi sanottuna missä on kadoksissa se maalaisjärki tällä sometuksen aikakaudella. Kun joku asia muuttuu trendiksi, niin se saattaa kadottaa aitouden ja luonnollisuuden. Eräs ystäväni on lesbo, mutta hän haluaa kääntyä heteroksi.

Hän totesi kuitenkin, että on saanut kuulla voimakasta kritiikkiä siitä, että ”haluaa kääntyä” heteroksi. Eikö kuitenkin jokaisella ole vapaus olla sitä mitä on? Voihan olla, että trendikkyydestä johtuen myös aikaisempaa useampi muuttaa seksuaalisuuttaan heterosta homoseksuaalisuuteen, vaikka ei aikaisemmin olisi tuntenut niin. Se on kuitenkin hyväksytympää kuin jos haluaa ”kääntyä” heteroksi.

Sitä ei voi kieltää, että sukupuolineutraalisuus on myös muoti-ilmiö. Kun joku ilmiö nousee trendiksi, ihmiset eivät mieti välttämättä, mitä he haluavat olla ja miltä heistä oikeasti tuntuu. Vaan he toimivat joskus myös niin, miten heidän tulisi olla ja mitä heiltä odotetaan. Erityisesti kasvavassa iässä identiteetti on pirstaloituneempi ja etsintä on normaalia.

Vaarallisinta mielestäni on se, että jo lapsia aletaan muokkaamaan pienessä iässä. Itse leikin pienenä 6-vuotiaana välillä poikaa, eikä kukaan alkanut pohtia pitäisikö nimeni muuttaa pojan nimeksi tai pitäisikö minulle alkaa syöttää mieshormoneja. Onneksi olen saanut päättää siitä ihan itse, ja vanhempani eivät sanoneet mitään. Pojan lisäksi tosin leikin avaruusoliota sekä keski-ikäistä naista, jolla oli iso jahtialus. Mikään näistä ei kuulu identiteettini tällä hetkellä.

Tosin halusin leikkiä poikaa, koska 30 vuotta sitten se oli helpompaa. ”Pojat olivat poikia” ja tyttöjen olisi aina pitänyt jaksaa olla herttaisia ja nukkemaisia. Joten halusin leikata tukkani pojan tukaksi, koska koin, että pojat pääsivät helpommalla.

Marianne Rovio

Kansanedustaja Kärnä: Turun kaupungin heikko hankintaosaaminen vaarantaa turkulaislasten terveyden

Keskustan kansanedustaja ja lähiruoka-aktivisti Mikko Kärnä ilmoittaa tiedotteessaan olevansa järkyttynyt Turun Sanomien julkistamasta tiedosta, jonka mukaan Turun kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa syödyn lihan kotimaisuusaste on vähäinen. Turussa ulkomaisen lihan osuus kaikesta käytetystä on lähes kolmannes, kun verrokkikunnissa kotimaisuusaste on 99 prosenttia.

Menoviikko: Inter metsästää kotivoittoa

RoPSia vastaan kentälle juoksee vähähiuksisempi Mika Ojala. Cup-voitto vei Inter-ikonilta hiukset.

FC Inter palaa ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen Suomen Cupin voiton jälkeen lauantaina 26. toukokuuta. Tuolloin vastassa on yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä Rovaniemen Palloseura, joka on ollut sekä pelillisesti että tuloksellisesti alkukauden paras joukkue.

Painehaava voi kehittyä nopeasti

Euroopassa neljällä miljoonalla ihmisellä on painehaava. Niiden aiheuttamia haasteita saapuvat kansainväliset asiantuntijat ratkaisemaan Turkuun Euroopan painehaava-asiantuntijaneuvoston kokoukseen.

F-rallisarjan kolmas osakilpailu ajetaan Raisiossa

Juhlavuottaan viettävä 30-vuotias Raision Urheiluautoilijat ry järjestää F-rallisarjan kolmannen osakilpailun eli Kaasujalka Rallin Varsinais-Suomen teillä lauantaina 26. toukokuuta

Menoviikko: Paroni ja muut urheilijasuuruudet

Jarno Saarinen on yksi Turkuun haudatuista urheilijasuuruuksista.

Tiistaina 22. toukokuuta tutustutaan kuolleisiin turkulaisiin urheilusuuruuksiin hautausmaan kävelykierroksella. Lähtö pari tuntia kestävälle kävelykierrokselle tapahtuu vanhan hautausmaan portilta Uudenmaantien varrelta kello 17. Matkaa kävelykierrokselle kertyy noin kolme kilometriä.

Urheilu

Menoviikko: Inter metsästää kotivoittoa

RoPSia vastaan kentälle juoksee vähähiuksisempi Mika Ojala. Cup-voitto vei Inter-ikonilta hiukset.

FC Inter palaa ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen Suomen Cupin voiton jälkeen lauantaina 26. toukokuuta. Tuolloin vastassa on yksi alkukauden positiivisimpia yllätyksiä Rovaniemen Palloseura, joka on ollut sekä pelillisesti että tuloksellisesti alkukauden paras joukkue.

F-rallisarjan kolmas osakilpailu ajetaan Raisiossa

Juhlavuottaan viettävä 30-vuotias Raision Urheiluautoilijat ry järjestää F-rallisarjan kolmannen osakilpailun eli Kaasujalka Rallin Varsinais-Suomen teillä lauantaina 26. toukokuuta

Menoviikko: Paroni ja muut urheilijasuuruudet

Jarno Saarinen on yksi Turkuun haudatuista urheilijasuuruuksista.

Tiistaina 22. toukokuuta tutustutaan kuolleisiin turkulaisiin urheilusuuruuksiin hautausmaan kävelykierroksella. Lähtö pari tuntia kestävälle kävelykierrokselle tapahtuu vanhan hautausmaan portilta Uudenmaantien varrelta kello 17. Matkaa kävelykierrokselle kertyy noin kolme kilometriä.

Täysosuma
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Iskä, siellä oli jäätävä krokotiili!
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Alkaa riittää jo tämä Siperian sormen osoittelu.
Rakkaus ei höyheniin katso.
Rakkaus ei höyheniin katso.