Arki päihderiippuvaisen lähellä vaikuttaa useimmiten läheisen hyvinvointiin. Läheinen kuitenkin saatetaan unohtaa, ja huomio keskittyy riippuvuussairautta potevaan. Tämän ovat huomanneet myös turkulaiset 19-vuotiaat Tiia-Maria Jalo ja Susanna Stenroos, jotka vetävät Turussa 14. tammikuuta alkavaa, alle 20-vuotiaille suunnattua, vertaistukiryhmää päihderiippuvaisten läheisille.

– Lapsena sain seurata vierestä isosiskoni alkoholiongelmaa. Lisäksi kaveriporukassani ilmeni paljon päihdeongelmia. Itse en ole koskaan omannut päihdeongelmaa, mutta aikaisemmin olin jotenkin aina ollut lähellä ihmisiä, joiden elämään kuului päihteiden väärinkäyttöä. Lapsena olisi ollut kiva tietää, että muutkin kokevat samaa kuin minä, kertoo Jalo, jonka isosisko on toipunut jo vuosia sitten.

– Isälläni on alkoholiongelma, ja hän ei ole vielä toipunut siitä. Minua auttoi se, että ensin muutin äitini kanssa erilleen, ja nykyään asun omillani jo. En ole nähnyt kolmeen vuoteen isääni, niin olen saanut välimatkaa tähän asiaan. Minua se on auttanut, Stenroos sanoo.

Stenroos ja Jalo ovat lähteneet vetämään Varsinais-Suomen Rinnallakulkijat ry:n vertaistukiryhmää, koska uskovat voivansa auttaa muita oman kokemuksen kautta. Yhdistyksen nettisivuilta löytyvät vertaistukiryhmät päihderiippuvaisten läheisille sekä riippuvuudesta toipuneille. Nuorten ryhmä alkaa Turussa osoitteessa Itäinen pitkäkatu 11 a kello 16.

Stenroos ja Jalo toivovat, että nuoret lähtevät matalalla kynnyksellä mukaan.

– Mukaan voi tulla ilmoittamatta koska vain. Minun on itsekin ollut helpompi puhua aiheesta sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat eläneet päihderiippuvaisen rinnalla, Stenroos pohtii.

Stenroos alkoi vasta yläasteella huomata, että hänen arkensa oli erilaista muiden hänen tuntemiensa nuorten arkeen verrattuna.

– Ei varmaan kenelläkään ole täysin normaalia arkea, mutta koin oman arkeni olevan aika poikkeava läheisen alkoholismin takia. Nuorena ehkä häpesin sitä, mutta siinä on kokenut muutenkin hyvin erilaisia tunteita, Stenroos kertoo.

Stenroos ja Jalo kertovat, että riippuvuussairaan läheisen ei ole helppoa hakea apua, mutta moni ei myöskään välttämättä edes ymmärrä hakea sitä. He ovat myös kokeneet, että heidän asemaansa ei ole osattu huomioida nimenomaan läheisen roolissa.

Stenroos pohtii, että hän on saanut käsitellä asiaa aika paljon yksikseen.

– Kävin ja käyn yhä terapiassa, mutta siellä sanotaan aina, että ei kannata miettiä asiaa liikaa, koska se ei ole minun syyni ja ongelmani. Uskon kuitenkin, että päihderiippuvaisilla on joku syy käyttää päihteitä, ja se on myös sairaus. Sitä haluaa myös auttaa toista, ja myös se tekee siitä raskasta läheiselle, hän sanoo.

– Päihderiippuvaiset ovat myös ihmisiä, joilla on tunteet. Esimerkiksi siskoni katuu menneisyyttään ja on toivuttuaan pyytänyt suuresti anteeksi sitä, että miten hänen läheisensä saattoivat kärsiä. Hän kyllä halusi aina välittää minusta, eikä riehunut kotona, vaikka olisikin ollut humalassa, Jalo muistelee.

Osa riippuvuussairasta saattaa myös syyllistää läheistään omista ongelmista, mikä hidastaa läheisen hakemista apua omaan jaksamiseensa.

– Ei todellakaan ole helppoa lähteä pyytämään apua. Mutta se kannattaa todellakin tehdä, koska se auttaa paljon. Meidän ryhmässä ei tarvitse puhua eikä tarvitse kertoa omaa nimeäkään, sanoo Stenroos.

– Meillä on kaikilla vaitiolovelvollisuus, ja myös ryhmäläisten tulee noudattaa sitä, Jalo lisää.

Marianne Rovio